Rantamäki Leena

Eläntenkouluttaja

"Rakastan sitä koiran ilmettä, kun se hoksaa, mitä siltä halutaan ja kuinka se innostuu omasta nerokkuudestaan.

Kaikkein parasta kuitenkin on se, kun näkee ohjaaja oivaltavan, kuinka hän saa koiransa kanssa yhteistyön käyntiin.
Erityisen paljon pidän arkojen koirien kanssa työskentelystä. Se herkkyys, jota tähän tarvitaan on suorastaan käsin kosketeltava.
Ja kun koiran itsetunto kasvaa kohisten, on tunne sanoinkuvaamaton.
Eläinten oppimisesta tulee koko ajan uutta tutkimustietoa, joten se, että tässä työssä ei koskaan ole valmis, vaan aina on jotain uutta opittavaa, on myös varsin kiehtovaa."

Tällä hetkellä minulla on vain yksi koira, lakelandinterrieri Zenja (s. 2014).
Zenja harrastaa tavoitteellisesti noseworkiä (2x100p KEK1) ja rally-tokoa (RTK1) sekä satunnaisesti tokoa, agilityä ja hoopersia sekä sekalaisia muita hajuhommia. Zenja luonnollisestikin toimii myös koe-eläimenä esimerkiksi uusien koulutustekniikoiden harjoittelussani.

Toimin myös aktiivisesti kokeiden järjestäjänä niin noseworkin kuin rally-tokonkin parissa. Harrastushistoriassa minulla on myös vuosikausien kokemus toiminnasta erilaisten yhdistysten hallituksissa erilaisissa rooleissa.

Edesmenneitä koiriani ovat mm. vehnäterrieri Aleksi (2000-2012), kääpiösnautseri Zosie (2005-2020) ja kääpiösnautseri Zissy (2007-2020). Zissy sokeutui 9-vuotiaana ja johdatti minut noseworkin pariin, se ehti treenata itsensä lähes koevalmiiksi, ennen kuin sairaudet veivät voiton. Zosie läpäisi aiemmin nosework-kokeisiin vaaditun hajutestin, mutta koepaikkaa ei onnistuttu koskaan saamaan. Molemmat käppänät kisasivat myös agilityä 3-luokassa ja harrastivat omaksi ilokseen myös tunnistusetsintää.

Koulutan kaikkia arjen taitoja, kuten pentukoulua, arkitottista, luoksetuloa (tämä on yksi suosikkikursseistani!) sekä mm. aroille koirille tarkoitettua aktivointikurssia. Lisäksi hajutyöskentelykursseja, kuten noseworkiä kaikilla tasoilla ihan alkeista aina kisaavien valmennusryhmään asti sekä ID-hajutunnistusta. Myös toko- ja rally-tokoeskarit sekä rally-tokon viikkoryhmät ja tekniikkakurssit löytyvät kalenteristani.

Kursseilleni ovat tervetulleita ihan kaikki ohjaajat koirineen ihan omana itsenään oppimaan ja viettämään mukavaa aikaa yhdessä oman koiransa kanssa, sydämellisesti tervetuloa!

Leenan ajatuksia voit myös kuunnella Vision podcastista Jalat maassa.

Leena ja Zenja

 

 

Tuotteet 1-24 / 26

Laskeva järjestys
  1. Teinikoirat | Viikkoryhmä
    Teinikoirat | Viikkoryhmä
    Arvosana:
    100%
    102,00 €
  2. Nosework | Valmennusryhmä
    Nosework | Valmennusryhmä
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 197,36 €
  3. Aran koiran aktivointi
    Aktivointia Arkatassuille
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 166,00 €
  4. Nosework | Kokeenomaiset treenit
    Nosework | Kokeenomaiset treenit
    Arvosana:
    100%
    Ei varastossa
  5. Pentukoulu 10 krt
    Pentukoulu 10 krt
    Arvosana:
    100%
    252,00 €
  6. Nosework | Viikkoryhmä
    Nosework | Viikkoryhmä
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 88,05 €
  7. Arkitottelevaisuutta teinikoirille.
    Teinitottis | Arkitottelevaisuutta teinikoirille
    Arvosana:
    100%
    161,00 €
  8. Reaktiivisen koiran kokonaisvaltainen kuntoutus
    Reaktiivisen koiran kokonaisvaltainen kuntoutus
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 39,00 €
  9. Pentukoulu | SuperPennut 15 krt
    Pentukoulu | SuperPennut 15 krt
    Arvosana:
    100%
    323,00 €
  10. Tokoeskari
    Tokoeskari
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 161,00 €
  11. Nose-eskari
    Nose-eskari
    Arvosana:
    100%
    167,00 €
  12. Nosework | Rakennuspalikat 2 - nosework jatkokurssi
    Nosework | Rakennuspalikat 2 - nosework jatkokurssi
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 262,13 €
  13. Nosework | Preppaustunti
    Nosework | Preppaustunti
    Arvosana:
    80%
    69,83 €
    Ei varastossa
  14. Personal Trainer
    Personal Trainer
    Arvosana:
    100%
    Alkaen 299,00 €
Sivu
per sivu