Viretilan hallinta harrastuksissa
Onko koirasi vaikea rentoutua, kun muita koiria on läsnä tai toiset treenaavat? Haukkuuko koirasi toisen koiran suorituksen ajan? Rentous esim. omaa vuoroa odottaessa takaa maksimaalisen suorituksen ja keskittymisen sitten, kun sen aika on, pitää koiran haitallisen stressitason matalalla, joka taas tekee hyvää terveydelle ja auttaa suoriutumaan paremmin sitten, kun se oma vuoro on. Viretilan noston ja laskun hallitseminen treeneissä tai kilpailuissa auttaa myös eri tehtävistä suoriutumisesta optimaalisesti.
Asiakaspalaute: "Kiitos kurssista, oli ihan älyttömän hyvä, mielenkiintoinen ja hyödyllinen!" Marjo
Kurssi sopii koirille, joilla on ongelmia säädellä viretasoaan eli kuumua liikaa, joka vaikeuttaa hallintaa tai aiheuttaa epätäsmällisyyttä liikkeiden tekoon. Teemme harjoituksia koiran tason mukaan ja muunnamme harjoituksia omaan lajiin sopivaksi.
Saat työkaluja, joiden avulla koirasi oppii säätelemään omaa virettään ja tekemään itse oikeita ratkaisuja koesuorituksia ajatellen. Samalla koiran häiriönsietokyky paranee.
Viretason hallinta kilpailusuorituksessa
Tottelevaisuussuorituksissa vireen hallinta on äärimmäisen tärkeä asia. Koiran pitää pystyä makaamaan rauhassa paikalla ja suorittamaan räjähtävästi, mutta tarkasti tottelevaisuusliikkeet.
Kurssin tavoitteet:
- opettaa koira hallitsemaan tunnetilojaan
- parantaa koiran kontaktia ohjaajaan häiriöisessä ympäristöissä
- maksimoida vauhti ja tarkkuus
- säilyttää hallinta korkeassakin vireessä
Keskitymme kunkin koirakon kohdalla yksilöllisesti ongelmakohtiin, joten tämän kurssin voit käydä useampaankin kertaan.
Asiakaspalaute: Vilkas flattinarttu Räkkä kävi kurssin alle vuoden iässä. Kurssin jälkeen omistaja Noora kuvailee: "Räkälle meni kyllä Istuva härkä selkäytimeen. Kanssatreenaajien ilmeet on hallilla aina näkemisen arvoiset, kun Räkkä täysiltä kierroksilta pistetään kyljelle, ja se makaakin siinä sitten rauhassa."
Asiakaspalaute: "Kiitos Sari, olet helpottanut elämäämme paljon ja tuonut viikkoon ison kasan onnistumisia ja iloa! Olet huippu ja taitavin kouluttaja, mihin olen törmännyt. Toivottavasti jaksat jakaa jatkossakin osaamistasi sillä se, jos joku, on niin eläinten kuin ihmistenkin hyvinvoinnin lisäämistä! "
ALKAVAT JA KÄYNNISSÄ OLEVAT KURSSIT:
Aika: Pe 10.3.-16.6.2023 klo 18.00
Koulutuspäivät: 10.3., 24.3., 31.3., 14.4., 28.4., 5.5., 19.5., 26.5., 2.6. ja 16.6.
Kurssikertoja: 10
Kouluttaja: Sari Paavilainen, eläintenkouluttaja 2010
Paikka: Ruskakatu 3, 05810 Hyvinkää