Toko | Teemakurssi

Ei varastossa
SKU
totee

Tokon teemakurssilla käydään läpi tiettyjen haastavien liikkeiden suoritusten kouluttaminen. Nämä on liikkeitä, jotka kannattaa laittaa alulle mahdollisimman pian, vaikka ne eivät olekaan vastassa vielä ensimmäisessä luokassa. 

Kaukokäskyt tulevat alokasluokassa maahan-istu-maahan -vaihtona, ja tässä vaiheessa pitää jo miettiä se, tekeekö etujalka- vai takajalkakaukot. 

Ruutu on yksi haastavimmista asioista opettaa, ja se tulee eri muodoissa avossa, voittajassa ja evl:ssä. 

Tunnari eli tunnistusnouto on liike, jossa koiran pitää löytää omistajan kädessä ollut tunnistusesinenoutokapula. 

Jäävät eli seuruun yhteydessä pysähtyminen tiettyyn asentoon ohjaajan jatkaessa matkaa. Eri luokissa on mukana eri asentoihin pysähtyminen (istu, maahan tai seiso).

Merkin kierrossa koira lähetetään kiertämään ohjaajasta 10 metrin päässä sijatiseva 3-6 merkkikartion muodostama ryhmä. Ylemmissä luokissa merkin kiertäminen on yhdistetty muihin liikkeisiin. 

  1. Kaukot
  2. Ruutu
  3. Tunnari
  4. Jäävät
  5. Merkin kierto

Jokaisella kerralla voidaan harjoitella myös paikkamakuuta tai paikalla istumista ryhmäliikkeenä. 

 

ALKAVAT JA KÄYNNISSÄ OLEVAT KOULUTUKSET:

Aika: Ti 20.9.-13.12.2022 klo 19.15 
Koulutuspäivät: 20.9., 11.10., 1.11., 22.11. ja 13.12. 
Kouluttaja: Sari Paavilainen, eläintenkouluttaja (at 2010)
Paikka: Visio, Ruskakatu 3, Hyvinkää

Write Your Own Review
Olet arvostelemassa:Toko | Teemakurssi
Arvosana