Rajaa

Ojansivu Saana

Eläntenkouluttaja (at 2021)


"Kouluttaessa minulle palkitsevinta on onnistumisen ilo sekä koiralla että ohjaajalla. Arkikäytökset on mulla lähellä sydäntä, ja toivoisin voivani auttaa ihan tavallisia ihmisiä ja koiria, jotta niiden arjesta saataisiin mahdollisimman helppoa ja kivaa kaikille."

 
Minulla on vuosikymmenten kokemus eläinten parissa toimimisesta. Aloitin harrastamisen nimenomaisesti hevosten parissa, ja harrastinkin aktiivisesti ratsastusta lähes 30 vuotta. Ensimmäinen koirani oli Espanjasta saapunut rescue, joka oli kaikin puolin helppo tapaus. Ensimmäisen pennun myötä kiinnostuin koirien ja eläinten kouluttamisesta pintaa syvemmältä, hakeuduin Vision kouluttajakoulutukseen ja sille tielle olen jäänyt... Suoritin eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2021 lajeina koirat ja hevoset. Nykyään harrastan ja koulutan pääosin koiria, mutta käyn viikoittain myös ylläpitämässä vanhaa hevosharrastusta.

Tällä hetkellä meillä on kaksi labradorinnoutajanarttua, Lippe (synt. 2018) ja Peppi (synt. 2020). Lippe on rotunsa edustajaksi herkkä, mutta sillä on valtava työmotivaatio. Lippe on mun elämän paras kouluttaja! Lipen päälajina on nosework, jossa Lippe on kolmosluokassa (KEK). Ohessa treenataan nomea (NOU1) ja erityisesti kesäisin vepeä, jossa tällä hetkellä kisataan avoimessa luokassa. Peppi treenaa myös noseworkia kokeissa puolisoni kanssa KEK3. Lisäksi Peppi treenaa nomea tavoitteena ainakin taipparit ja niiden mukaan katsotaan sitten jatkoa. Pepillä on myös vepe ohjelmistossa. 

Koulutan noseworkia, ja olen myös lajin ylituomari, noutajalajien perusteita sekä sujuvaa arkea. Tärkeää minulle koulutuksissa on positiivinen ja avoimen keskusteleva ilmapiiri, mistä olenkin saanut asiakkailta positiivista palautetta. Tervetuloa mukaan!
 
 

 

 

Asiakaspalautteita:

"Saana oli ihanan kannustava ja positiivinen. Otti tosi hyvin huomioon jokaisen yksilönä. Kurssin myötä myös muu tekeminen ja motivaatio kasvoi hurjasti. Nyt on paljon avaimia lähteä kehittymään eteenpäin sekä Nose Workin, että kaiken muunkin parissa. Opin paljon uusia tapoja ohjata ja palkata koiraa. Saimme myös aina paljon kotiläksyjä ja selkeät ohjeet ja vinkit yksilöinä. Se oli mahtavaa!"

Sanni & Elmo

 

"Koulutus vastasi erittäin hyvin odotuksiamme! Saimme kohdennetut ohjeet ja avun meidän haasteisiin. Jo ensimmäisellä kerralla saimme sellaisia ajatuksia ja vinkkejä koiramme kanssa toimimiseen, joita emme olisi keksineet ilman koulutukseen osallistumista. 

Saana ja hänen asenteensa oli parasta! Hän osasi luoda erehdyksille sallivan ilmapiirin ja siten antoi positiivisen fiiliksen jokaiselle kurssikerralle. Saana osasi selittää asiat siten, että mekin mieheni kanssa ymmärsimme ne ja ymmärsimme miksi mikäkin asia oli tärkeä koiramme kannalta."

Vala

 

1 Tuote

Laskeva järjestys
per sivu